Supersunnuntai

Tänään on ollut esimerkillinen sunnuntai. Aamu alkoi leppoisissa merkeissä, sillä olimme ihmistaimen kanssa molemmat pötköttäneet kuola poskella yli kymmenen tunnin yöunet ja aamulla ei ollut tarvetta minkäänlaiselle säntäilylle. Aurinko paistoi, kahvia oli pannullinen ja tenavan naurunkiherrys täytti keittiön. Ihanaa!
  Lähempänä puolta päivää heitimme kamppeet kassiin, koukkasimme mummilan kautta napaten senioriväestön kyytiin ja körötimme sukuloimaan Helsinkiin. Valmiissa pöydässä haarukoiminen, kakun mättäminen ja maha kippurassa nauraminen kruunasivat sunnuntain meiningit. Kotia kohti posottaessa tein mielessäni työlistaa illalle ja ilahtuneena huomasin, että ei siitä oikeastaan edes tule kauhean pitkä. Toki esim. kouluhommia on paljon jonossa, mutta pitäisi tosiaan muistutella itseään useammin, että jos deadline on kuukauden päästä, siitä ei todella ole pakko stressata tänään. Ehkäpä asioiden painuminen oikeisiin mittasuhteisiin on jälleen kerran hyvien yöunien ansiota. Ne ovat ratkaisu muuten yllättävän moneen ongelmaan.
Huomenna alkaa taas uusi viikko. Kiireiset aamut tarhaan ja töihin rientämisineen, ylityöt, koulupäivät ja kotityöt. Tässä tämän päivän vinkit, miten nämä asiat eivät tunnu taas hetkeen ollenkaan niin vaikeilta. Mietit ehkäpä, että itsestäänselvyyksiä.  Ihan oikeasti, muistatko näitä aina itse, kun tilanne on päällä?:

1. Tarhaan meno

Kyllä, toisinaan hän kiukuttelee, heittelee kenkiä, rimpuilee haalarissaan, toimii hitaasti. Mutta hän on siinä. Minulla on lapsi. Minä en joudu kärsimään lapsettomuudesta, minun lapseni on terve, minun lapseni selvisi, vaikka henki oli joskus hiuskarvan varassa kohdussa. Siinäpä miettimistä aina toisinaan, kun mylvii väsyneelle lapselle autoon tunkiessaan.

2. Työ

Välillä ihan kaikki töissä vituttaa. No, millä sitä voisi lieventää? Ensinnäkin minulla on töitä, vakipaikka, kiva työnkuva ja palkkakin ihan siedettävä. Niin varmasti monella teistäkin. Pitää myös muistaa, että aina voi pyrkiä parempaan. Työpaikkasi ei ole vankila. Voit hakea toista työtä muualta, pyrkiä toisiin tehtäviin samassa paikassa tai vaan keskittyä iloitsemaan esim.työkavereista. Mitä sitten jos pomo ei arvosta sinua aina? Pääasia, että itse arvostat. En kannusta olemaan aina vaan nöyrän kiitollinen, että juuri se työ on annettu sinulle. Kannustan muistamaan, että sinä päätät, tuletko vielä huomenna. Pelkästään tämän tiedostaminen usein auttaa minua.

3. Opiskelu

Opiskelu saa ainakin minut usein hektisinä jaksoinaan ajattelemaan, että olisi hyvä hetki heittää hanskat tiskiin. Ja joskus nuorempana olen heittänytkin.... Mutta ehkä tässä aikuisella iällä hommasta on onneksi jalostunut kaikki turhanpäiväinen pois ja siihen suhtautuu enemmän harrastuspohjalta. On hyvä muistaa, että opiskelukin on oma valinta ja lisää myös valinnanvapautta jatkossa. Lisäksi en voi olla miettimättä, kuinka paskapää olisin jättäessäni tilaisuuden käyttämättä, kun monessa maailmankolkassa pelkkä kouluun pääsy pelastaisin monen tytön elämän. 

Ja se mies. Eihän mistään tulisi mitään ilman. Että paijausta, pöperöä ja...  pusuja sillekin:)

Yltiöpositiivista sunnuntaita!

Leppoisan lauantain helpohko pilaaminen

Ärsyynnyn itseeni jälleen. Tehtävien paljoudesta huolimatta tällä päivällä olisi ihan hyvät mahdollisuudet olla silti leppoisa. Aamuherätys oli ennen seitsemään, mutta eilisiltaisen aikaisen uuvahtamisen johdosta sekään ei tuntunut tervan litkimiseltä. Aamupäivä meni verkkaisissa merkeissä suihkutellen, kaupassa käyden ja lounastaen. Iltapäivällä olen Duplo-leikkien ohessa tutkaillut tiistaisen tentin matskuja ja yrittänyt ruokaa laittaessa kuunnella puolella korvalla luentotallenteita. Raapaistu on siis tänäänkin opintopuolta jo kohtuullisesti, viikon ruokavarannot kököttävät valmiina kaapissa ja ipanan kanssa on ollut leikkiä ja riemua kaiken lomassa reilusti, mm. paheksuttavaa kiljunnan säestämää ostoskärryrallia paikallisessa marketissa. Ulkona aurinko paistaa, usva leijuu järven yllä ja syksy elää vielä kauniita hetkiään ennen marraskuun kuolemalta haisevaa harmautta. 

No eikös kuulosta mukavalta? Minä sen sijaan olen saanut itseni ainakin 13 kertaa tämän päivän aikana kiinni ärsyyntymästä siitä, että keittiön lattia on vielä likainen ja vessat pitää pestä. Siitä huolimatta, että koko ajan minulla on ollut voimassa suunnitelma, että tämä asia hoidetaan, kun ihmistaimi painaa päänsä pehkuihin. Siivous on usein helpompaa, kun imurin päällä ei ole matkustajaa, pesuämpärissä uimaria tai mopin varressa Suomen nuorinta tankotanssijaa. No, jostain syystä kuitenkin en saa asiaa pois päästäni ja iltapäiväkahvia juodessanikin huomaan kääntäväni pään pois ikkunan läpi siintävistä syksyn väreistä siihen _hirveen likaseen_ laminaattiin. Kuulen terassilta kolinaa tuulen kaataessa harjan ja ensimmäisenä pääni täyttää pelko yllätysvieraasta, joka näkisi kuinka _järkyttävän saastainen_ lattia meillä oikein onkaan. Loppujen lopuksi olen jo niin pahalla tuulella, että mistään ei tule mitään. Oikeastaan olen päässyt jo vaiheeseen, jossa myös hiukan syyllistän miestäni joka on matkoilla. Miksi se ei pessyt lattiaa ennen lähtöään? Miksi se ei _koskaan_ pese sitä ilman kehoitusta? Miksi teen aina kaiken? Sitten muistan, että sehän ei oikeastaan ole lainkaan totta. Seuraavaksi onkin sitten paha mieli siitä, että ajattelin moista. Kiittämätön. 

Ja siinä se leppoisa lauantai sitten olikin?

Sopii toivoa, että johtuu hormoneista.

Mikä mättää ja miksi mätän itse lisää?

Minulle tulee nykyään aika usein se  tunne, että on vähän liikaa. Liikaa juttuja. Kaikenlaisia juttuja. Hedonistipersoonani häiriintyy sellaisesta perusteellisesti.

Ratkaisuni asiaan: Perustan blogin jonka lähtökohta on se, että haluan paitsi kertailla keposesti arjen mukavia tapahtumia, myös oksentaa sinne ahdistuneena kuinka hirrrrveä kiire minulla on. Aivan kaamea. Tai ainakin kuvittelen niin. Se, että ajattelin iltaisin sitten kaiken vapaan-ajan naputella läppärillä vuodatuksiani tänne, ei todennäköisesti tule auttamaan minua juurikaan hoitamaan niitä muita huomattavasti pakollisemman oloisia askareita, tai saamaan sitä kaivattua aivotonta köllöttelyä arki-iltoihini. Menköön taas tämänkin kerran kantapään korkeakoulun opetussuunitelman mukaisesti.
No mikä tässä nyt sitten vaatii tätä läpinää? 

Ainakin se, että tuolla taustalla on Powerpoint-esitys auki, koska piti lukea tenttiin. Tämän sivun lisäksi ei muuten ole auennut tunnin sisään mikään muu, kuin Facebook. Ihan tosissani tänään vielä puoliltapäivin töissä ajattelin, että viikonloppu alkaa kiireisimpien kouluhommien hoitamisella - pannu kahvia ja pari tuntia tiukkaa tykitystä Officen orjana. No, join ne kahvit sitten kumminkin vain. Huomenna päivällä ei toivonkipinääkään suorittamisesta, johtuen paitsi omasta saamattomuudesta, myös siitä yksivuotiaasta ihmistaimesta joka heittää kutakuinkin volttia, jos huomio kiinnittyy yli 3 sekuntia vastakkaiseen suuntaan hänen sijainnistaan. Kun palasin äitiyslomalta töihin, aloitin koulun ja  hakeuduin räpeltelemään myös jotain satunnaista sivutoimista miehen firmaan, en muistanutkaan yhtä aika tärkeää juttua. Minä pidän häiritsevän paljon leppoisasta sohvailusta takkatulen äärellä. Tähän yhtälöön on löydettävä jokin ratkaisu.